Älä hyvä ihminen, ole hyvä ihminen

                                                                            Apina, ei ihminen

Ulkona näkyy syn­kis­ty­vä syksy ja ruuduilta näkyy mie­li­pi­tei­tä. Niitä selatessa olo on kuin hul­lu­jen­huo­neel­la, enkä tiedä olenko hoitaja vai asukki.

Yh­dys­val­ta­lai­nen “koomikko” Jimmy Kimmel vitsailee siitä, että ro­kot­ta­mat­to­mil­ta olisi kiel­let­tä­vä sai­raa­la­hoi­to.

En olisi koskaan uskonut näkeväni tällaista län­si­mais­ten si­vis­tys­val­tioi­den piirissä. Va­leh­te­lua ja lää­ke­tie­teel­lis­tä di­sin­for­maa­tio­ta, sekä ennen kaikkea toisen ih­mis­ryh­män pilkkaa ja kuoleman toi­vo­mis­ta, yleisön sille iloisesti nauraessa. Tämä te­le­vi­sios­sa.

Jotakin on vialla kol­lek­tii­vi­ses­sa psyy­kes­säm­me. Emme näytä enää kykenevän in­hi­mil­li­seen kom­mu­ni­koin­tiin, vain haukumme ja rii­te­lem­me.

Muistan syyl­lis­ty­nee­ni siihen itsekin, kun keväällä 2020 kau­his­te­lin ja paheksuin suu vaahdossa Husin yli­lää­kä­ri Asko Järvisen ajatusta siitä, että nuorten pitäisi antaa sairastua koronaan.

“Antaa nyt viat­to­mien nuorten sairastua tappavaan tautiin! Mikä kauhea Mengele tuo Asko!”, sanoin.

Ja kuitenkin nyt vuotta myöhemmin olen Askon kanssa ai­ka­lail­la samaa mieltä.

Epidemia näyttäisi etenevän kuten Asko vuosi sitten toivoi ta­pah­tu­van. Etenkin ro­kot­ta­mat­to­mat nuoret näyt­täi­si­vät tällä hetkellä käyvän tautia lävitse ja saavan hyvän luon­tai­sen im­mu­ni­teet­ti­suo­jan. Uskoisin, että monet heistä ym­mär­tä­vät mitä tekevät. Tämän hetken tiedon mukaan Suomessa on il­moi­tet­tu­ja tartunnan saaneita yli sata tuhatta ja sai­raa­las­sa on alle sata ihmistä. Hyvin harva kuolee tautiin, koska vanhemmat ja ris­ki­ryh­mät on jo suojattu heitä kuitenkin erin­omai­ses­ti vakavalta taudilta suo­jaa­val­la ro­kot­teel­la. Heille rokotteen ottamisen riski kannattaa, nuorille ja terveille sen pitäisi olla oma valinta. Pitkään co­vi­diin­kin on maa­il­mal­la jo löy­ty­mäs­sä hoi­to­kei­no­ja iver­mek­tii­niin pe­rus­tu­van hoidon avulla.

Tämä on mie­li­pi­tee­ni. Toisilla meistä saa ja pitääkin olla erilainen mielipide. Jos olisimme kaikki samaa mieltä kaikesta, elämä jä­mäh­täi­si pai­koil­leen, kes­kus­te­lu ja kehitys ty­reh­tyi­si, eikä yh­teis­kun­tam­me olisi enää vapaa.

Pandemian suhteen asiat näyt­täi­si­vät olevan menossa hyvään suuntaan, mutta pelon ja vihan pandemian suhteen ei. Nyt Asko Jär­vi­sel­le lä­he­tel­lään vi­ha­pos­tia, en tosin enää tiedä mistä aiheista, ehkäpä vuoden ta­kai­ses­ta, ehkä kaikesta mah­dol­li­ses­ta.

Sitten osun lukemaan Jari Ernh­roo­tin kolumnin “miksi hyvyyden ju­lis­ta­jat kylvävät riitaa”.

Sitä poh­dit­tua­ni alan tajuta, mikä minua keväällä 2020 vaivasi soi­ma­tes­sa­ni Asko Järvistä. Minua vaivasi tuolloin “hyvä” mielipide. Pidin mie­li­pi­det­tä­ni ainoana ja oikeana totuutena ja sen tunteen myr­kyt­tä­mä­nä pidin Asko Järvistä “pahana” ihmisenä. Onneksi kuitenkin vain hetken, kunnes tuli jotain muuta mieleen. En lä­he­tel­lyt hänelle vi­ha­pos­tia. Ja myöhemmin tie­täes­sä­ni paremmin, on mie­li­pi­tee­ni vaihtunut faktojen mu­kai­sek­si. Pääsin “hyvästä” mie­li­pi­tees­tä­ni eroon.

Koska Jari Ernhrooth suuren median ko­lum­nis­saan ja auk­to­ri­teet­ti­na ampuu Dantella ja us­kon­nol­li­sil­la ver­tauk­sil­la, roh­kais­tun itsekin su­kel­ta­maan sy­vem­mäl­le. Ryhdyn siis minäkin pohtimaan mitä on hyvä. Se to­del­li­nen, oikea “Hyvä” Se jokin, johon saa rakentaa oikean mie­li­pi­teen.

Hyvähän on tietenkin jotain sellaista jota kohden on hyvä pyrkiä. Kohti valoa ja edistystä, kohti yhä parempaa in­hi­mil­lis­tä kehitystä, kohti pa­ra­tii­sia.

Mutta “hyvästä” on pää­tet­tä­vä mitä se on, jotta sitä kohden voisi pyrkiä.

Edes­men­nyt kan­sa­kou­lun käynyt kan­san­vii­sas mummoni sanoi, “kun yhdelle kumartaa sitä toiselle pyllistää.” Se kertoo, että hyvästä päät­täes­sä on tehtävä valintoja, ja jonkin asian valinta hyväksi, on aina jonkin toisen asian valinta pahaksi. Ja aina sitä pahaa puolta ei huomaa, kun pyl­lis­täes­sä se silmä ei näe.

Koronaan suh­tau­tu­mi­sen kanssa “hyvää” näyttää olevan täy­del­li­nen sa­ta­pro­sent­ti­nen tur­val­li­suus. Kaikille. Kuitenkin samalla hurrataan ihmisille, jotka kiipeävät Mount Eve­res­til­le ja kuitenkin annamme lasten huristaa kah­dek­saa­kymp­piä kul­ke­vil­la säh­kö­pot­ku­lau­doil­la.

Niinpä on vaikea yk­si­se­lit­tei­ses­ti sanoa, onko “hyvä” painostaa tervettä ja oman ris­ki­las­kel­man­sa tehnyttä ihmistä ottamaan rokotteen, joka vaikka pie­nel­lä­kin to­den­nä­köi­syy­del­lä voi aiheuttaa vakavia si­vuoi­rei­ta? Vaikka terveen ja nuoren ihmisen riski kuolla tautiin on lähes olematon, etenkin hyvän ja ajoissa heti tartunnan alussa aloitetun lää­ke­hoi­don kanssa, ja vaikka hän ro­ko­tet­tu­na­kin saattaisi silti levittää tartuntaa, ja vaikka taudin sai­ras­ta­mi­ses­ta saatava im­mu­ni­teet­ti­suo­ja on suurempi ja pit­kä­kes­toi­sem­pi kuin rokotteen antama suoja? Kun jopa pitkään kestävän covidin hoitoon ja pa­ran­ta­mi­seen­kin on jo näh­tä­vis­sä ratkaisuja.

Ihminen rakentaa elämänsä va­lin­nois­ta omaa ta­ri­naan­sa. Kun ihminen tekee valinnan hyvästä, hän asettuu tietenkin voi­mak­kaas­ti va­lin­tan­sa taakse, koska ei tahdo tarinansa näyttävän huonolta muiden silmissä. Näin syntyy hil­jak­seen aja­tus­mal­le­ja ja erilaisia tapoja nähdä maailmaa. Kun samoin ajat­te­le­vat yh­dis­ty­vät aja­tuk­si­neen toisiinsa syntyy jouk­koa­ja­tus “hyvästä”. Jotkut niistä kasvavat ideo­lo­gioik­si.

Kun aja­tus­mal­lit etään­ty­vät toi­sis­taan tarpeeksi, vaatii toisesta mallista toiseen kat­so­mi­nen yhä enemmän en­nak­ko­luu­lot­to­muut­ta. Tämä näkyy vaikkapa kan­na­bis­ky­sy­myk­ses­sä. On ihmisiä, jotka on­gel­mit­ta käyttävät kan­na­bis­ta vuo­si­kausia töissä käyden, sekä niitä, jotka eivät tiedä kan­na­bik­ses­ta mitään muuta kuin vi­ral­li­sen tarinan, ja myös niitä, jotka ovat kokeneet kan­na­bik­sen kanssa hyvin to­del­li­sia ongelmia.

Toisten ih­mis­ryh­mien aja­tus­mal­lien näyt­täes­sä aivan liian eri­lai­sel­ta verraten omaan, alkaa syntyä “pahan” ja “hyvän” akseleita. Anti ja Pro.

Uskon, että monissa maissa pa­kon­omai­sen — ro­ko­te­taan kaikki tiettyyn pro­sent­tiin saakka, ja vasta sitten tämä paha uni loppuu — ajatuksen takana on juuri tämä kol­lek­tii­vi­sen “hyvän” ajat­te­lu­mal­lin tuoma aja­tus­luk­ko.

Tämä va­lin­to­jen psy­ko­lo­gia pätee yh­teis­kun­nas­sam­me myös heihin, joita pidämme asian­tun­ti­joi­na, ja joilla on mie­li­pi­teen­sä tukena suuri ins­ti­tuu­tio ja sen vi­ral­lis­tet­tu tieto. Ihmisiä hekin ovat, vaikka heillä on titteli ja asema, ja hekin erehtyvät.

Pelkäänpä, että me­diains­ti­tuu­tio­hin ja ter­veys­vi­ras­toi­hin on kokoon­tu­nut asian­tun­te­via mutta lopulta sa­man­mie­li­siä ihmisiä, sillä ins­ti­tuu­tio itse luo oman “hyvän” aja­tus­mal­lin­sa jota sen sisällä olevat hil­jak­seen ajautuvat seu­raa­maan. Ihmiset ins­ti­tuu­tion sisällä tie­dos­ta­mat­taan­kin var­tioi­vat omien ja toistensa ajatusten “oikeutta” ja “hyvyyttä”. Tämä tilanne estää ins­ti­tuu­tiois­sa työs­ken­te­le­viä ihmisiä kiih­kot­to­mas­ti kat­so­mas­ta “hyvän” nar­ra­tii­vin ul­ko­puo­li­sia vaih­toeh­to­ja, kuten nyt on käynyt iver­mek­tii­nin kanssa, josta syvemmin selvää ottaminen ei veisi asian­tun­ti­jal­ta en­nak­ko­luu­lo­ton­ta parin päivän tut­ki­mus­ta pidempää. “Hyvä” aja­tus­mal­li estää myös ajat­te­le­mas­ta tarkemmin ro­ko­tus­ky­sy­mys­tä toisen ihmisen kannalta yksilönä.

Etenkin mediaan tämän näyttää vai­kut­ta­van. Mitä suu­rem­paan, sen pahemmin. Jimmy Kimmel jatkoi “koomikon” esi­tyk­ses­sään val­heel­lis­ta tarinaa siitä, että iver­mek­tii­ni on vaa­ral­li­nen hevosten lääke ja että ihmiset myr­kyt­ty­vät sen syönnistä. Jimmy Kimmel leimaa tiettyä ih­mis­ryh­mää typeräksi ja vitsailee heidän kuo­le­mas­taan. Hän de­hu­ma­ni­soi kans­saih­mi­siä te­le­vi­sios­sa.

Mikä läikkyy yh­dys­val­lois­sa yli, liplattaa myöhemmin Suo­mes­sa­kin. Sa­man­kal­tai­sen puhetavan merkkejä alkaa huo­les­tut­ta­vas­ti näkyä ja kuulua Suo­mes­sa­kin niin uutisten kuin so­me­kes­kus­te­lun sävyssä.

Ihmiset usein sanovat mitä sattuu, mutta olemmeko kuitenkin matkalla “hyvine” aja­tus­mal­lei­nem­me puhumaan puhtaista ja li­kai­sis­ta ihmisistä? Olemmeko joskus päät­tä­mäs­sä, että ihminen, joka ei huo­leh­ti­nut ter­vey­des­tään “oikean” mallin mukaan ja sairastui, voidaan jättää ilman hoitoa, kuten Jimmy Kimmel vitsailee? Jä­te­tään­kö joskus hoi­ta­mat­ta lii­ken­neon­net­to­muu­teen itsensä ajanut päihtynyt? Mak­sa­vau­rion itselleen juomalla hank­ki­neet? Runsaasti yli­pai­noi­set? Entä hän, joka yk­sin­ker­tai­suut­taan pelkää rokotetta jonkin to­del­li­sen väärän us­ko­muk­sen, kuten Gatesin mik­ro­si­ru­jen tähden? Entä ke­hi­tys­vam­mai­nen joka saattaa vain pelätä ajatusta piikistä ja tun­te­mat­to­mas­ta aineesta ihon alla?

Pohjois-Koreassa “hyvä” aja­tus­mal­li on Juche-aate. Se on pitänyt Pohjois-Korean in­hi­mil­li­sen helvetin käynnissä jo su­ku­pol­vien ajan. Tuossa maassa sotilaita ei tarvita ihmisiä var­tioi­maan, he tekevät sen pelostaan aivan itse, var­tioi­den nälästä puo­li­kuol­lei­na toistensa “hyvää” aja­tus­mal­lia.

Tällainen vertailu on tietysti nyt kau­as­kan­tois­ta. Eihän sellaista meillä si­vis­ty­neis­sä maissa voisi olla, olemme sel­lai­ses­ta vielä kaukana, vasta huumorin asteella, mutta matka näyttää olevan hyvällä alulla. Tuo hyvä alku jo tuntuu ki­ris­tä­vä­nä ja ilot­to­ma­na il­ma­pii­ri­nä. Medioiden otsikoita selaten suuressa osassa paistaa jo jon­kin­lai­nen syytös ja sormen osoittelu toista kohtaan. Kaduilla ilmeet ovat maskien takana kireitä, pe­lok­kai­ta ja vi­hai­sia­kin. Onneksi ei kui­ten­kaan vielä kaikilla.

Koska meillä ihmisillä on eri nä­ke­myk­set asioista, kuo­le­mas­ta­kin, ei yhteistä “hyvää” käsitystä voi olla. Ei pidäkään olla. Jos olisi, jos kaikilla ihmisillä olisi sama käsitys kaikesta, voidaan katsoa Pohjois-Koreaan tai Aldous Huxleyn uljaaseen uuteen maailmaan. Me emme kaikki näe maailmaa samoin. Siksi yhteisen “hyvän” kä­si­tyk­sen jyrkkä nou­dat­ta­mi­nen synnyttää väis­tä­mät­tä vas­tus­tus­ta, syyttelyä, riitaa, vihaa ja häpeää, siis “pahaa”.

In­hi­mil­li­syy­tem­me on ra­pau­tu­mas­sa, koska sallimme vi­ral­li­sek­si linjaksi vain yhden “hyvän” ajatuksen — koska pyrimme olemaan “hyviä” ihmisiä.

Mutta voisiko oikeaa Hyvää olla? Sellaista hyvää jonka seu­raa­mi­nen ei syn­nyt­täi­si pahaa?

Nyt ih­mis­kun­ta, huo­mat­tu­aan mitä pahaa on luonnolle tehnyt pyr­kies­sään tekemään “hyvää” eli elintasoa itselleen, pyrkii hä­tä­päis­sään takaisin luontoon kuin äidin syliin.

Me met­sä­kyl­vem­me ja ryntäämme kan­sal­lis­puis­toi­hin sotkien suurin joukoin sielläkin paikat. Jälleen pyrimme tekemään “hyvää” it­sel­lem­me.

Minäkin kuljen lä­hi­met­säs­sä yrit­täes­sä­ni tyhjentää päätäni myrkystä, jota “hyvän” tuottama riita ja paha sinne kasaa. Kä­vel­les­sä kuuntelen usein sankarini Alan Wattsin puheita. Minun mieleni ei olisi tuottanut monia sinne tulleita ajatuksia ilman san­ka­ria­ni Alan Wattsia, joka eli ennen syn­ty­mää­ni.

Alan Watts on myös auttanut minua oppimaan katsomaan oikeaa hyvän lähdettä, sen hyvän, joka ei tuota pahaa. Kyllä, sellaista todella on.

Sen oikean hyvän näkee, kun katsoo vaikkapa metsässä kaikkea sitä, mikä ei ole lähtöisin ihmisestä. Siis luontoa. Sitä on yri­tet­tä­vä katsoa ilman ironiaa ja tyhjin mielin, mitään ni­meä­mät­tä.

                                                                                   Näkyyko vikaa? 

Onko missään mitään häi­rit­se­väs­ti vink­sal­laan tai sil­mään­pis­tä­väs­ti väärin? Tuleeko selvää tunnetta, että juuri tuo lehti tuossa noin, on jotenkin häi­rit­se­väs­ti vinossa kuten taulu voi olla vinossa seinällä, tai että juuri noissa oksissa olisi jotain yli­mää­räis­tä tai so­pi­ma­ton­ta, jotakin sellaista jota pitäisi muuttaa, josta voisi sanoa että tuossa on jokin virhe. Onko juuri tuo pilvi taivaalla jotenkin väärässä asennossa suhteessa toisiin?

Vaikka kaikki ruutuajan ja ihmisten riitely ko­hi­see­kin päässä, se kyllä onnistuu, sen kyllä huomaa mitä Alan Watts tar­koit­taa. Jossain vaiheessa näkee, ettei luonnossa mikään ei ole väärin.

Luonnossa ei ole vikaa. Luonnossa ei näe hyvää eikä pahaa. Se vain on ja elää. Siellä ei ole päättäjää, ei pomoa. Luonto elää ja kuolee, tappaa ja syö toistaan, leikkii, tuntee, vihaa ja rakastaa, yh­tei­ses­sä lo­put­to­mas­sa tanssissa, siellä kyllä tapellaan ja tapetaan, mutta ei koskaan riidellä hyvästä ja pahasta.

Siksi metsässä tulee se kumma rauha, jota olemme lähteneet pandemian aikana sieltä hakemaan. Metsässä ruutujen rii­ta­maa­il­ma alkaa tuntua etäiseltä ja typerältä — lap­sel­li­sel­ta.

Alan Wattsilta olen myös oppinut termin Wu-Wei — ei pa­kot­ta­mi­nen.

Wu-wei on sitä, ettei yritä väkisin, ei tee mitään pa­kot­ta­mal­la, yhtään enempää kuin tilanne vaatii. Wu-wei on myös kykyä katsoa asiaa ilman ennalta hyvään tai pahaan osoit­ta­via mie­li­pi­tei­tä. Näkemään tosiasiat niin kuin ne ovat.

Ehkäpä on­gel­mam­me onkin, että me pyrimme takaisin pa­ra­tii­siin pa­kot­ta­mal­la toisiamme “hyvään”. Pyrimme jon­kin­lai­seen kiil­to­ku­vaan puhtaista hyvistä ihmisistä, mutta luommekin samalla yhä enemmän pahaa. Ja tulemme hy­vyy­des­täm­me sokeaksi, niin ettemme enää näe to­si­seik­ko­ja ja toisiamme ihmisinä.

Siksi pakotettu “hyvä” on niin vaa­ral­lis­ta, paljon vaa­ral­li­sem­paa, kuin selkeä itsekäs, reilu ja in­hi­mil­li­nen paha.

Siispä hyvät ihmiset, ei olla hyviä ihmisiä.

Ollaan natseja, kom­ma­rei­ta, rasisteja, femakoita, idioot­te­ja, an­ti­vaxxe­ja ja pro­vaxxe­ja, bes­serwis­se­rei­tä, feikkejä ins­ta­tyh­jä­päi­tä, lattea litkiviä ci­ty­vih­rei­tä hy­ve­sig­na­loi­jia, mie­hey­des­tään epä­var­mo­ja ja mauttomia ta­tuoin­te­ja ottavia jur­po­pul­lis­te­li­joi­ta sekä nai­seu­des­taan epä­var­mo­ja päänsä värjääjiä ja joka paikkansa lä­vis­tä­jiä; ollaan oikeaa vas­tuul­lis­ta työtä vält­te­le­viä pa­ta­lais­ko­ja kir­jai­li­jao­le­tet­tu­vii­sas­te­li­joi­ta (juu, se olen minä); ollaan ahneita ma­te­ria­lis­ti­sia mam­mo­nan­ke­rää­jiä ja ollaan pää pilvissä sekä pilvessä leijuvia rea­lie­lä­mäs­tä mitään ta­jua­mat­to­mia itu­hip­pe­jä, ollaan kusipäitä, joita me kaikki tiedetään olevamme, ja toi­vot­ta­vas­ti muistin loukata kaikkia lukijoita, ja anteeksi vaan jos juuri sinä jäit mai­nit­se­mat­ta, en minäkään voi kaikkea muistaa.

Jopas helpotti, olla hetken paha ja haukkua toisia. Mutta jospa sitä tekisi vain kuin har­ras­tuk­se­na?

Tämän 13 mi­nuut­ti­sen tarinan kuuntelu Alan Wattsilta on hieman sa­man­lai­nen haaste kuin luonnon katselu, se vaatii mie­li­pi­tei­den ja en­nak­koa­ja­tus­ten pois jät­tä­mis­tä.

                                                Ei apina, vaan ihminen nimeltä Alan Watts

Muuten, Alan Watts oli viisas mies, mutta hän ei ollut hyvä ihminen. Hän kuoli vuonna 1973, 58 vuotiaana, al­ko­ho­lis­miin, ja hänen kerrotaan olleen varsin huono per­hee­ni­sä.